Myllymuseo

Myllymuseo Jänisjoen rannassa.

Myllymuseo Jänisjoen rannassa.

Myllymuseo, Värtsiläntie 367 b. Avoinna heinäkuussa ma-pe klo 12-16.

Tiedustelut puh. 013-285 481 tai 0400 132 328

myllymuseo

Mylly on rakennettu nykyiselle paikalleen vuonna 1938. Se sijaitsee entisillä Niiralan Hovin mailla, jotka kuuluivat Nils Ludvig Arppen, Wärtsilän teollisuuden perustajan, vanhimmalle pojalle Nils Edvard Josefille 1880-luvulla.

Värtsilän kunta osti Niiralan Hovin vuoden 1920 syksyllä Värtsilän Työväen- ja Pienviljelijäin Osuusliikkeeltä. Vuonna 1921 päätettiin perustaa Niiralan tilalle saha ja mylly. Hanke toteutui jo samana vuonna. Ilmeisesti alkuvaiheessa sähköenergia saatiin Oy Wärtsilä Ab:lta.

Tilalla oli alkuaan suuri noin 100 hehtaarin peltoala. Navetassa oli lypsykarjaa, lihakarjaa, hevosia ja sikoja. Ensimmäisenä tilanhoitajana vuodesta 1925 toimi Vilho Mäenpää. Myllyssä teränasettajina ovat toimineet mm. Tauno Pitkänen ja Kalle Tuovinen. Mylläreinä ovat toiimineet mm. Kalle Tuovinen, Unto Havukainen, Pentti Väänänen ja Aarno Varonen.
Ennen sotia ns. Uudenkylän myllyn merkitys ei ollut kovin keskeinen, koska ympäristössä oli muitakin jauhatuspaikkoja. Vanhassa Värtsilässä toimi esim. Monton mylly, josta on tuotu jauhinkivi Värtsilän Myllymuseoon. Jo ennen sotia tässä myllyssä oli suurta ihmetystä herättänyt, sähköä tuottava turbiini, joka oli kiinnitetty vesirattaaseen. Sen oli rakentanut Värtsilän tehtailla työskennellyt Antti Koljonen.

Sodan jälkeen, vanhan myllyn jäätyä rajan taakse, myllyn palveluja käyttivät yhä enemmän niin liikkeet kuin yksittäiset viljelijätkin. Jauhattajia oli Saarivaarasta ja Kaurilasta saakka. Elintarvikkeiden säännöstely kesti vuoteen 1948 saakka, jolloin jokaiselle kotitaloudelle tehtiin arvio omaan käyttöön tulevasta viljasta. Loput viljat oli luovutettava kansanhuollolle.

Mylly.

Mylly.

Myllärin työrupeama saattoi kestää useita öitä ja päiviä yhtä mittaa. Lisäksi mylläri joutui työskentelemään enimmäkseen öisin, koska sahaa ja myllyä pyörittävän 22 kilowatin sähkömoottorin teho ei riittänyt molempiin tarpeisiin. Sahallakin oli silloin toistakymmentä työntekijää.

Pentti Väänänen aloitti myllärinä vuonna 1952. Jauhatukset vähitellen vähenivät kotitarvemyllyjen yleistyessä. Vuonna 1973 mylly suljettiin ja sitä käytetiin enää satunnaisesti kunnan tilan tarpeisiin.

Kunnan tila lopetti toimintansa vuonna 1986. Vuonna 1978 perustettu Värtsilän kotiseutuyhdistys ry sai myllyn museokäyttöön ja se oli ensimmäistä kertaa näyttelykunnossa vuonna 1983. Museossa oleva rajapaalu luovutettiin museolle vuonna 1988.

Myllymuseossa on näytillä monenlaisia vanhan ajan tavaroita, mm. erilaisia työkaluja. Kuvagalleriassa on kuvia Myllymuseon tavaroista.

2 Responses to Myllymuseo

  1. Raino Lipponen sanoo:

    Myllymuseon esineitten nimi ja numero laput ois hyvä tarkistaa ja merkata uudelleen, monena vuotena sattunu silmään..

  2. Jyrki Lahtinen sanoo:

    Etsin vaarini mylläri Yrjö Lahtinen ja Linda os.Timonen (1906-1989) tietoja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *