Tapahtumia
Laturetki
Kylätapahtumien vuosi polkaistaan käyntiin hiihtolomien aikaan, talven lumitilanteesta riippuen Värtsilän Laturetki viettelee ulkoilemaan erämaisemissa. Kuntoile kunnolla tai retkeile perheen kanssa, pysähdy laavulle makkaran paistoon! Laturetken järjestää Värtsilän kisa ry. Lisätietoja www.vartsilankisa.fi sivulta.
Sääperinjärven pilkkikilpailut
Perinteisesti kevät aloitetaan pilkkien pitkäperjantaina. Sääperinjärven pilkkikilpailussa kisaillaan joukkueittain pienimmästä ja suurimmasta kalasaaliista.
Tohmajärven Potsipäivät
Heinäkuun alussa pistäydytään Kemienmäellä Tohmajärven Potsipäivillä ja käydään herkuttelemassa naapurikylässä Kaurilan Potsigrillillä. Värtsilän Myllymuseo on yleisölle avoinna Potsipäivien aikaan. Lisätietoja Tohmajärven kunnan sivuilta.
Värtsilän kesäteatteri
Värtsilän Kesäteatteri heristelee katsojista hyväntuulista naurua heinäkuun aikana ja viihdyttää Värtsilä-päivillä. Idyllinen kesäteatteri kunnan navetan vintillä on elämys, jonka haluaa kokea uudestaan. Lisätietoja Värtsilän kesäteatterin kotisivuilta
Värtsiläpäivät
Värtsiläpäivät on kesän kohokohta. Heinäkuun toiseksi viimeinen viikonloppu on kyläläisten yhteinen tapahtuma, jossa tuttavat ja lomalaiset tapaavat toisiaan. Vuoden Takoja julkistetaan Värtsiläpäivien pääjuhlassa joka toinen vuosi.
Kukkovaara juoksu ja Selänne kävely
Lisätietoja Kukkovaara juoksu ja Selänne kävely Värtsilässä 21.9.2019 pidetystä tapahtumasta.
RajanRyssäys
RajanRyssäys on yrittäjien, käsityöläisten ja yhdistysten yhteisesti järjestämä toritapahtuma Niiralan liikekeskuksessa. Sadonkorjuun aikaan RajanRyssäyksestä saapi kotiin viemisinä tuoreet kasvikset, leivonnaiset ja muut paikkakunnan herkut, käsitöitä, lahjatarpeita ja iloista mieltä!
Iltatapahtumassa monenlaista ohjelmaa kesäteatterin tiloissa navetan vintillä. Vuoden 2019 RajanRyssäyksen tapahtumamainos.
Kyläläisten pikkujoulu
Joulun lähestyessä katkaistaan kaamos ja vietätään kylän yhteistä pikkujoulua joulupuuron ja mukavan yhdessäolon merkeissä.
Joulu alkaa rajalta
Joulu alkaa rajalta on vuodesta 2011 lähtien vietetty tapahtuma, jossa joulupukki ja pakkasukko kohtaavat Suomen ja Venäjän välisellä rajalla Tohmajärven Niiralassa. Osana tapahtumaa järjestetään joululahjakeräys vähävaraisille venäläisille lapsille. Lisätietoja https://www.facebook.com/joulualkaarajalta/
Perinteisten kylätapahtumien lisäksi yhdistykset ja seurakunta järjestävät lukuisia pienempiä tapahtumia vuoden aikana. Tapahtumatiedotteita julkaistaan Värtsilän verkkolehti Värtsin sivuilla sekä vartsila.fi sivulla.
Tervetuloa yhteisiin tapahtumiin!
Sinulle herkkusuu… rajat rikkova buffet tarjolla ainutkertaisessa tapahtumassa!
Villi-itä tarjoaa kansainvälisenä ravintolapäivänä su 16.2. kunnon pöhinät! Mukavien kanssahenkisten kulinaristien seuraa, rajoja rikkovia, aitoja makuja sekä teeman mukaista, yllätys liveohjelmaa.
Ja kirsikkana kattauksen päälle – kaikki tämä tunnelmaa luovan, lämmittävän takkatulen äärellä!…
Pop-up Ravintola Willi-venäläinen & Sika avoinna 16.2. klo 13 ja 16 Värtsilän Riistamajalla. Vain ennakkovarauksella!
Värtsilä-päivät kesällä 2016 ?
Onko ohjelmassa retki Venäjän puolelle ?
Kiitoksin,
Jopas sattui yllättävästi, kun rupean liki puolilta öin historian tutkintaan-?
Josko sinä Raino H. olet se lapsitoimittaja- työparini Ylen lastenohjelmissa yli 50-vuoden takaa- jo vain sinulle parasta
mahdollista eloa ajatuksissani halaten toivottelen – missähän lienetkin-? Elämäntiesi suunnitelmat näit selkeän optimistisena jo silloin 10- vuotiaana ! Lämmöllä , Marleena -se” tätitoimittaja”